Viivakoodinlukijalle voi keksiä monenlaistakin käyttöä. Esimerkiksi elokuva, peli tai musiikkikirjaston syöttäminen tietokoneelle, tai se perinteinen laskujen maksaminen verkkopankissa. Kun viivakoodinlukijamarkkinoita alkaa tutkailla, huomaa heti että tarjolla on kuluttajille kolmenlaisia lukijoita: halpoja kynämallisia, sekä halpoja että kalliita pistoolimallisia. Äkkiä tulisi mieleen että halpa pistoolimallinen olisi kaikkein kätevin ratkaisu. Mutta halvoissa pistooleissa on se juju että ne on toteutettu perinteisellä punaisella LED-valolla, ja siksi lukuetäisyys on älyttömän lyhyt. Se täten rajoittaa myös luettavan viivakoodin leveyttä, normaalien suomalaisten laskujen viivakoodin lukeminen ei onnistu. Raja menee jossain kahdeksan senttimetrin tienoilla. Kynälukijoissa ei ole niin tiukkaa rajoitusta koodin pituudelle, joku raja niissäkin tietenkin on mutta se ei tule kyllä ihan heti vastaan. Oikeat laser-pistoolit ovatkin sitten kalliimpia, ja jos sellaisen jostain halvalla saa niin se on tietenkin paras ratkaisu. Kynälukijatkin ovat halvimmillaan 50-100 euroa, mutta yksi halvempikin vaihtoehto on.
Amerikkalainen Digital Convergence Corporation valmisti 1990-luvulla CueCat viivakoodinlukijoita ja jakoi niitä ilmaiseksi RadioShack myymälöissä, sekä joidenkin aikakauslehtien tilaajille. CueCatin oli tarkoitus lukea erikoisformaatissa olevia viivakoodeja joita ilmestyi joissakin lehdissä sekä RadioShackin omissa kuvastoissa. Käyttämällä CueCatin ohjelmistoa viivakoodeja lukemalla pääsi katsomaan lisätietoa tuotteesta Internetistä. CueCat syötti koodin sekoitettuna tietokoneelle ja lisäsi hässäkkään samalla myös oman sarjanumeronsa, eli Digital Convergence Corporation pystyi keräämään tietokantaa mitä tuotteita kukin käyttäjä luki. Tämä bisnesmalli ei ottanut tuulta alleen ja koko firma meni konkurssiin. Jäljelle jääneitä CueCat-lukijoita on sittemmin myyty isoissa erissä pois. Lisätietoa löytyy Wikipediasta.
Mutta miksi tästä pitäisi olla nykyään kiinnostunut? Lukijan voi muokata sellaiseksi että se syöttää viivakoodin tietokoneelle raakamuodossa ilman sekoitusta ja sarjanumeron lisäystä. Tällöin se toimii ihan tavallisena viivakoodinlukijana. Jotkut tukkurit ja heidän edustajansa myyvät nykyään CueCat-lukijoita sekä originaaleina että valmiiksi modifioituina noin 10-20 US dollarin hintaan. Modifiointi ei ole vaikea toimenpide, joten valmiiksi modifioidulle ei kannata hirveästi laskea arvoa. Pienen tutkimisen jälkeen, ja yhden epäonnistuneen eBay ostoksen, tulin siihen tulokseen että helpoiten ja halvimmalla CueCat-lukijan saa ostettua amerikkalaisen LibraryThing.com sivuston kautta. Kyseessä on kirjojen keräilyyn keskittyvä sivusto, jossa voi myös hyödyntää viivakoodinlukijoita omia kirjoja sivustolle syötettäessä. LibraryThing.com myy CueCatteja ulkomaille hintaan $20 (sisältäen toimituskulut) joka 1.12.2007 valuuttakurssilla on 14 euroa. Tilattu CueCat saapui kirjekuoressa perille postilaatikkoon viikossa.
Mutta sellaisenaan LibraryThing.comin CueCat on hyödytön, koska sitä ei ole modifioitu. Modifiointi tapahtuu avaamalla CueCat, ja katkaisemalla yhden jalan suurimmasta mikropiiristä. Tarkemmat ohjeet on nähtävissä tämän artikkelin lopussa olevissa kuvissa. Tämän jälkeen CueCattia voi käyttää tavallisena viivakoodinlukijana. CueCat kytketään tietokoneen USB-porttiin ja se näkyy käyttöjärjestelmälle tavallisena USB näppäimistönä, eikä siten vaadi minkäänlaisia ajureita. Se toimii Windowseissa ainakin alkaen 2000 versiosta, Mac OS X:ssä ja Linuxissa mikäli USB-näppäimistöt ylipäätään toimivat käyttämässäsi Linux-versiossa. Kun CueCatilla lukee viivakoodin, se kirjoittaa koodin numeroina “näppäimistöllä” ja painaa lopuksi enteriä. Eli kursori pitää olla sopivassa kohtaa verkkopankkia tai elokuva-arkistointiohjelmaa.
December 22nd, 2007 at 23:01
Hinta oli kohdallaan, joten tilasin yhden. Piirin viitosjalka oli hankalan näköinen mutta irtosi helposti halvan kolvin ja neulan avulla. Hyvin tuntuu toimivan. Säästää aikaa ja virhelyöntejä verkkopankissa.
January 30th, 2008 at 14:46
Tilasin tuollaisen jenkkilästä. Hyvin toimii, hyvät neuvot ja ohjeet! Kiitos vain! Ei tarvinnut hankkia yli 50€ lukijaa. Cuecat maksoi 13,89€ ja taatusti hintansa väärti. LibraryThing.com oli myös luotettava nettikauppa!
PS. 5. jalka katkesi hyvin pienellä mattoveitsellä!
January 31st, 2008 at 21:41
Kiitoksia vinkistä, tulipa halpa lukija. Librarything.com:sta tilasin. Ainoa jännitys oli että mitään ilmoitusta sähköpostiin ei tilauksen postituksesta tullut. Perille saapui 7 arkipäivässä.
February 26th, 2008 at 14:54
Lukija tilattu Librarything.com:sta. Tuli kotiin viikossa.
March 15th, 2008 at 20:49
Toimiiko tämä Nordea:lla ja OP:llä?
March 15th, 2008 at 20:56
Jos vain verkkopankissa on mahdollisuus syöttää viivakoodi tekstinä. Viivakoodinlukija vain tulkkaa laskussa olevan viivakoodin merkeiksi ja painaa lopuksi enteriä. Luulisin että kaikissa suomalaisissa verkkopankeissa tämä onnistuu.
March 15th, 2008 at 21:32
Itse koitin Nordealla käsin kirjoittaa laskusta viivakoodin numerot ja painoin lopuksi enteriä, mutta se valitti, että viivakoodia ei voinut lukea…? Kuinka tämä sitten eroaa jos tuolla lukee?
March 16th, 2008 at 2:09
En muista yhdessäkään laskussa nähneeni numeroa viivakoodin alapuolella, mutta kokeilin äskön viiden laskun skannaamista ja niistä kaikista tuli 54 numeroinen numerosarja, jotka kaikki alkoivat kakkosella. Jos tälläisen saat kirjoitettua käsin niin en näe syytä miksei se toimisi.
March 16th, 2008 at 14:37
Joo, sitten tuo numero sarja oli joku toinen. Tilaukseen meni Librarythingistä.
March 17th, 2008 at 14:28
Oli Librarythingistä tulleessa paketissa minkäänlaista tracking-koodia? Eli voisiko sen saada jos pyytää vai onko tuo normi kirje, missä tavarat tulee?
March 17th, 2008 at 17:27
Tuli tavallisena kirjeenä, eli ei ollut mahdollisuutta seurantaan. Minulle ainakin tuli ihan postilaatikkoon asti. Kirje ei ollut kauhean paksu.
March 25th, 2008 at 10:05
Hyvin toimii, nopea toimitus ja helppo modata.
March 27th, 2008 at 17:21
Hym… yli viikko mennyt tilauksesta…
March 27th, 2008 at 17:44
15. päivä olen siis tilauksen tehnyt. Pitäisikö vielä odottaa vai toimia?
March 27th, 2008 at 18:02
En huolestuisi vielä. Minullakin on tällä hetkellä tulossa ulkomailta paketteja joiden olisi normaalin aikataulun mukaan olla jo perillä. Pääsiäinen ja yllättävä talvi on varmaan viivästänyt paketteja
PayPal maksuissa on se vakuutus että voit tehdä ilmoituksen saapumattomasta ostoksesta (tietyn ajan kuluessa), ja parin viikon jälkeen (myyjällä on mahdollisuus vastata valitukseesi) jos myyjä ei saa sovittua tilannetta kanssasi PayPal hyvittää maksun takaisin. Minulle kävi näin kun yritin ostaa CueCattia ensin eBaysta.
March 27th, 2008 at 18:27
Juu, pitää odotella vielä.
Jos (jossittelua) käy huonosti, niin kannattaako reklamoida Luottokunnan kautte vai Paypallin? Olen lukenut, että Paypallin kautte tehty reklamaatio on pitkä ja kivinen ja lopputulos ei aina ole kuluttajan kannalta se mieluisin.
Electroni on muuten käytössä, niin kaippa Luottokunta nekin hoitaa? (ainakin electronin logo kiiltää luottokunnan sivuilla…)
March 28th, 2008 at 0:56
Itselläni tuo PayPal reklamointi toimi ihan hyvin. Siellä oli selkeästi ilmoitettu ne ajat johon mennessä pitää reklamaatio tehdä ja mihin mennessä reklamaation voi eskaloida PayPalille ratkaistavaksi.
Mutta odottele nyt ihan rauhassa vielä. Tarkista vaikka se päivämäärä mihin mennessä PayPalin kautta reklamointi pitää tehdä. Olisikohan ollut joku kuukausi maksusta tms.
En tiedä miten Visa Electronin maksujen kiistäminen toimii, ainakin Visassa voi tehdä ilmoituksen Luottokunnalle ja asia jää heidän ja veloittajan väliseksi asiaksi. Itsekin huomasin maksaneeni Visa laskun jossa tuo eBay ostos oli veloitettu ennenkuin olin saanut tuotetta, joka sinällään oli jo virhe. Enpä muuten ole saanut tähänkään päivään mennessä sitä lukijaa jonka alunperin tilasin. Tosin rahat sain takaisin.
April 1st, 2008 at 17:47
Eilen tuli lukijat ja sain kaikki toimimaan. Myyjä muuten oli lähettänyt ne viikkoa myöhemmin lomansa takia, joten siksi ne viivästyi.
April 11th, 2008 at 22:15
Kiitos tästä LOISTAVASTA IDEASTA, tilasin tuotteen. Meni noin viikko ja modaamiseen meni pari hassua minuuttia. Oikein varovasti kun teki niin tuhraantui aikaa siihen varovaisuuteen.
Toimii juuri niinkuin pitää, hinnaksi tuli vaatimattomat 13e postikuluineen.
June 24th, 2008 at 12:00
HIENO HOMMA, hintakin alle 14 EUR. Modifioinnin tein yllä olevien selkeiden ohjeiden mukaan, aika helppo homma. Mutta…en saa luettua laskujen viivakoodeja. Pankkini on Nordea. Pitääkö yleensäkään käyttää Nordean verkkopankissa olevaa kehoitetta “Lue viivakoodi”. Ja mihin kohtaan siinä verkkopankin sivulla laitetaan kursori ennen viivakoodin lukua?
June 24th, 2008 at 12:59
Hieno homma, mutta ei toimi?
Pankilla ei ole merkitystä, lukija toimii myös ilmankin. Jos esimerkiksi avaat minkä tahansa tekstinkäsittelyohjelman, vaikkapa Windowsin Notepadin, niin viivakoodinlukija “kirjoittaa” viivakoodin numeroina näppäimistöllä. Lukija siis näkyy tietokoneelle ihan tavallisena näppäimistönä.
Kannattaa kokeilla eri viivakoodeilla useita kertoja. Joitain koodeja (liian ohuita tai liian paksuja, liian lyhyitä tai liian pitkiä) lukija ei tunnu lukevan helposti. Yritä lukea myös jostain tuotepakkauksesta EAN-koodeja. Harjoittelemalla lukeminen onnistuu heti ensimmäisellä yrittämisellä. Lukija tulee pitää aivan pystysuorassa paperiin nähden, liikuttaa sitä tasaisella, aika nopealla vauhdilla.
Jos kaikesta huolimatta et saa lukijaa toimiin, on mahdollista että olet modausvaiheessa onnistunut katkaisemaan tai oikosulkemaan jonkun pinnin mikropiiristä. Kannattaa tarkistaa ettei mikään muu pinni johda sähköä naapuripinniin.
Kokeilitko toimiiko lukija modaamattomana? Silloin se kirjoittaa näppäimistöllä sellaista sekasotkua jota ei pankit suoraan ymmärrä.
June 24th, 2008 at 14:03
En saanut vieläkään toimimaan Firefox/Nordea, mutta Explorer/Nordea toimii nyt kyllä.
Kiitos nopeasta kommentoinnista ja neuvoista/ohjeista!
July 4th, 2008 at 22:27
Oisko jollain myydä mulle tollasta kun ite en jostain syystä saanut sitä tilattua , jos on niin ota yhteyttä.
Ps. tarvittaisiin pikaisesti
July 12th, 2008 at 10:22
Täytyy vielä antaa lisäraportti: laite toimii nyt hyvin sekä Explorerilla että Firefoxilla. Joskus joutuu tekemään useamman pyyhkäisyn, mutta sen tarpeenhan näkee heti ruudulla. Mukava laite, laskukin tuli jo: 13,34 EUR. Hintansa arvoinen hankinta. Kiitos vielä kerran neuvoista!
July 23rd, 2008 at 12:59
Kiitoksia loistavasta artikkelista. Laitteelle tuli hintaa 12.83€ ja modaukseen meni aikaa vain pieni hetki. Pienen pienellä ompelukoneen huoltoon tarkoitetulla tasapäämeisselillä 5. jalka meni helposti poikki ja lukija toimii kuin unelma ainakin Opera/Nordea yhdistelmällä.
August 28th, 2008 at 9:06
13.8 tilasin tuon ei vieläkään tullut…olen laittanut mailia eivät vastaa…missähän kiikastaa…
September 19th, 2008 at 13:57
Onko naxille tullut jo? Arvaako meinaan tilata…
” Kun CueCatilla lukee viivakoodin, se kirjoittaa koodin numeroina “näppäimistöllä” ja painaa lopuksi enteriä. Eli kursori pitää olla sopivassa kohtaa verkkopankkia tai elokuva-arkistointiohjelmaa.”
Mikä se kohta on? Siellähän on monta kohtaa, tilinro ja viite yms, kai toi onnistuu yhdellä luvulla kumminkin? Eli on helppo käyttöinen kuten kynälukijakin?
September 19th, 2008 at 14:01
CueCat on yhtä helppokäyttöinen kuin “oikea” kynälukija, koska se on oikea kynälukija.
Se kirjoittaa näppäimistöllä sen viivakoodin numeroina, viivakoodihan on pelkkä numerosarja joka on vain tulostettu viivoina paperille.
Verkkopankeista löytyy yleensä kohta “Lue viivakoodi” tms. joka on yksi ainoa tekstikenttä. Siihen luetaan se koodi. Siitä sitten oma verkkopankki osaa purkaa saajan tilinumeron, viitteen, eräpäivän ja summan.
September 19th, 2008 at 17:27
Oho, aikas nopea vastaus…
Taidan tilata sitten, kai toi naxikin on jo omansa saanut…
October 7th, 2008 at 15:06
Tolla edellä näkyvällä päivämäärällä tilasin ja tällä päivämäärällä saapui.
Kokeilin jo että toimii, opin oikean nopeuden ennen ensimmäistä ärräpäätä vaikka hilkulle meni…
Nyt katkasen tuon satiaisen jalan, kiitoksia Timpalle hyvästä vinkistä ja neuvoista!
November 28th, 2008 at 23:13
Loistava artikkeli, olin ruvennut jo pohtimaan vastaavan laitteen ostamista täyteen hintaan. Käytettävyydeltäänhän nämä kynälukijat ovat kohtuullisen ankeita. Mutta laite ajaa laskujen digitoinnin erittäin hyvin ja modifiointikin on helppoa. Tilasin juuri toisen kappaleen lahjaksi annettavaksi.
December 3rd, 2008 at 0:26
Loistava vehje, kiitoksia artikkelista. Laskujen maksaminen ja kirjaston katalogisointi on todella helppoa. Taivuttelin koko pinnin irti, joka vaati hyvää valoa mutta onnistui parin kaljan nousuissa hyvin. Laite lukee nopeasti koodit jopa pulloista
December 11th, 2008 at 10:52
Hieno juttu, kuulin tästä työkaveriltani ja heti oli saatava vastaavia omaksi ja joululahjoiksi! Vaikka laitteen tuoma ajansäästö on minimaalista, se on vaan niin “kivaa” skannata nuo vähät laskut näppäilyn sijaan.
Dollarin kurssi on huonontunut, joten kannattaa varoa, että joudu Tullipostiin; se nostaa laitteen hintaa entisestään. (Nimim.: näin kävi)
Enää ei ehdi LibraryThingistä tilamaan jouluksi, joten jos joku haluaa valmiiksi modatun vielä täksi jouluksi, niin Huuto.netissä olisi tarjolla: http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=93558692
December 12th, 2008 at 23:14
Jos lähetyksen tavaroiden kokonaisarvo ei ylitä 150:tä euroa, ei tullia peritä. Jos tavaroiden kokonaisarvo ylittää 22 euroa, lasketaan lähetyksen kokonaiskuluista ALV, joka peritään vain, mikäli se ylittää 10 euroa.
Eli jos hinta postikuluineen on vaikka 50 euroa ja ALV on 22%, tulee ALV:n osuudeksi 11 euroa, joka menee siis maksuun. Tällä hetkellä 50 euroa vastaa noin 67 dollaria.
http://www.tulli.fi/fi/04_Julkaisut/01_Asiakastiedotteet/04_Tulliselvitys_ja_tilastointi/ostaisinko_Internet_kaupasta.pdf
December 18th, 2008 at 17:53
9.12 tilasin pari kappaletta ja eilen tuli. Molemmat toimii. Aivan loistava hinta/laatusuhde. Erittäin helppo käyttää, eli kunhan huiskii niin pelaa.
January 5th, 2009 at 22:08
Tilasin vielä yhden itselleni joululahjojen lisäksi 15.12. ja myös se ehti ennen joulua perille. Eli laitteita saa hyvin vuosi alkuperäisen artikkelin kirjoittamisenkin jälkeen.
January 7th, 2009 at 19:59
Tilasin joulukuun puolivälissä, tuli tänään 7.1. Modaus sujui ongelmitta kiitos hyvien ohjeiden. Harjoittelimme vaimon kanssa pari vetoa ja toimii hienosti. Melko vauhdikas veto toimii parhaiten. Firefox 3.0.5 – OP.
February 1st, 2009 at 13:08
Tilasin itsekin viikko sitten, ei ole vielä näkynyt, odotellaan vielä rauhallisesti… Ilmeisesti muillakin kestänyt muutaman viikon tuo toimitus.
February 11th, 2009 at 19:35
Tuli vihdoin perille, ja hyvin tuo toimii modauksen jälkeen.
March 6th, 2009 at 22:13
Ostin ton saman vehkeen nettimarkkinoista hinta ok, ja toimii.
March 6th, 2009 at 22:14
niin ja modaus oli tehty valmiiksi.
March 10th, 2009 at 13:32
Parissa viikossa tuli. Nyt tekemään muutos.
March 11th, 2009 at 15:54
Minulla on muutama, joihin on jo muutostyötehty, voin myydä sopivaan hintaan. j.j.m@koti.luukku.com
March 20th, 2009 at 16:12
Ei toimi luku vaikka on modattu ja asennettu. Hienoja laitteita
March 23rd, 2009 at 16:15
Olet tehnyt jotain väärin jj. tai et käytä sitä oikein.
May 14th, 2009 at 19:38
Kas kummaa, (ainakin) yksi neljästä viime joulun aikaan hankkimastani laitteesta ei enää reagoi valkoiseen paperiin vaan pysyy pysyvästi virransäästötilassaan. Viivakoodien luku onnistuu kyllä hyvin siihen asti, kunnes laite menee unille.
Trimmeriä VR2 säätämällä “ihan vähän” tuli tilanteeseen ainakin tilapäinen parannus.
Eli laitteen säädöt on ilmeisesti alunperinkin hieman hilkulla ja ikääkin näillä rupeaa jo olemaan kohta kymmenen vuotta.
August 24th, 2009 at 12:52
Tilasin myös itselleni yhden. Sain sen noin 1,5vk. Jalka oli helppo katkaista, mutta käyttö vaati aika monta kokeilua, ennen kuin lukunopeus oli oikea. Meinasin jo luovuttaa ja todeta, että paskan möivät, mutta sitten yhtä-äkkiä luku onnistui. Olipa helppo maksaa 5 kpl laskuja. Suurkiitos Timolle hyvästä vinkistä!
September 1st, 2009 at 15:39
Kiitokset minultakin. Tänään se tuli vähän yli viikon odottelulla, nopea modaus ja hyvin toimii, piti vaan oppia riittävän nopea pyyhkäisy.
September 3rd, 2009 at 16:53
Vähän reilussa viikossa tipahti postiluukusta. Kokeilin viivakoodien lukemista jo ennen modausta ja hyvin toimi. 5-pinni katkesi helposti mattoveitsellä. Kiitos paljon vinkistä!
November 2nd, 2009 at 10:02
Olin hölmö kun eilen illalla tilasin kyseisen laitteen 2-3-kertaiseen hintaan ja vasta tänään osuin tähän ja vastaaviin keskusteluihin…
January 21st, 2010 at 17:49
Hyvä artikkeli, tämän innostamana tilaukseen itsekin. Mutta mutta: “Tarkemmat ohjeet on nähtävissä tämän artikkelin lopussa olevissa kuvissa.” _eipä nuo kavat enää nykyään näy. Enkä ole selkeitä ohjekuvia moisesta onnistunut googlellakaan muualta löytämään. Vieläkö nuo olisi mahd. julkaista? _Kiitos
January 21st, 2010 at 17:54
Dax: Erittäin hyvä huomio! Blogin muuttaessa tähän artikkeliin oli jäänyt kuviin vanha osoite, ja koska en ollut lisännyt kuvia “oikein”, ei osoitekaan päivittynyt automaattisesti. Otan tästä opikseni, ja muutenkin nuo ohjeet olisi kyllä parempi olla ihan tekstinä ja irtonaisina kuvista. Olisin vastannut sinulle henkilökohtaisestikin mutta et jättänyt sähköpostiosoitetta. Kiitos kuitenkin huomiosta näin julkisesti!
February 8th, 2010 at 12:12
Iso kiitos! Eipä tullut spostia tosiaan viimeksi jätettyä, mutta tarkistin kyllä toiverikkaana täältä, ja tiedon sain! Kiitos vielä!
-Mutta toinen asia, onkohan tullut jollekin vastaan: Cuecat on tilattu ja kokeiltu, mutta eipä sitä voi oikein käyttää… vääriä numeroita näet tulee melko usein , ja esim samalla koodilla peräkkäin luettaessa saadaan jopa eri pituisia merkkijonoja tulokseksi..
- Sama tilanne alkuperäisenä, ja modauksen jälkeen.
Onko nuo olleet kaikilla noin epäluotettavia? Ei uskalla käyttää oikein mihinkään, ei ainakaan laskujen maksuun. Onko tuohon jotain korjausmahdollisuutta, vai liitetäänkö taas tämä tapaus rahansäästöksi, missä riski toteutui
October 16th, 2011 at 11:44
Hei kiitos.Hyvin toimii